MatkaKarvisen blogi starttaa

Tästä se alkaa! Tuleva matkablogini kertoo matkakohteistani yleisesti, niiden nähtävyyksistä, aktiviteeteista, paikallisesta ruuasta ja elämästä sekä tietenkin omista kokemuksistani kommelluksia unohtamatta. Ensisijaisesti blogini tarkoituksena on saada matkakokemukset itselleni talteen, mutta toivon toki, että blogieni kautta voin jakaa matkavinkkejä lukijoilleni.

Blogien lisäksi tulen jakamaan kuvia sekä videoita tätä varten perustetun avoimen Instagram-tilini kautta. Pitkän pohdinnan jälkeen sekä blogin että Instagram-tilin nimeksi tuli MatkaKarvinen.

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja työni kautta on tullut kirjoiteltua aikoinaan myös muutamia blogeja. Vapaa-aikana kirjoittamiselle ei ole kuitenkaan jäänyt tätä ennen aikaa työn ja muiden harrastuksieni vuoksi.

Heittäydyin tänä syksynä toistaiseksi vapaaherraksi ja yhtenä haaveenani on ollut matkustaa kohteisiin, joissa voisin kirjoittamisen ohella toteuttaa kuvaamista niin kameran kuin dronenkin kanssa. Kuvaaminen ja videoiden toteutus sekä niiden editointi on ollut aina lähellä sydäntäni. Myös joitain piirustuksiakin saattaa olla luvassa.

Tervetuloa mukaan matkoilleni ja ensimmäiseksi syyskuun minireissulleni Rukalle.