Perinteisen alppireissun kohteena Arlberg

Kevättalven katkaisee vuosittainen omatoiminen hiihtomatka Itävallan alpeille, jossa olemme käyneet yhdessä velipuoleni kanssa vuodesta 2017 lähtien. Koronapandemian vuoksi alppireissuille tuli parin vuoden paussi. Aiempina vuosina tutuksi ovat tulleet Saalbach, Bad Gastein, Ischgl, Innsbruck ja Obergurgl. Tänä vuonna kohteeksi valikoitui Arlbergin vuorijono, josta löytyy useita tunnettuja laskettelukohteita mm. St. Anton, Lech, Zürs, Stuben ja St. Christoph.

Kuten yleensä aiempinakin hiihtoreissuilla, niin tälläkin kertaa hiihtomatkan ajankohdaksi valikoitui helmikuun ensimmäinen viikko, jolloin hiihtosesonki ei ole vielä vilkkaimmillaan. Lennot ostimme tuttuun tapaan Lufthansalta Muncheniin. Suksipussia varten Lufthansalle pitää tehdä aina erillinen varaus, joka on yleensä vaatinut puhelua heidän asiakaspalveluunsa. Tällä kertaa pelkkä ilmoitus nettilomakkeen kautta yllättäen toimikin ja sain kirjattua suksipaketin vieläpä ihan ilmaiseksi mukaan.

Vuokra-autoksi saimme tällä kertaa MG ZS katumaasturin ja matkaa kentältä kohteeseemme Flirschin kuntaan oli reilut parisataa kilometriä, joka taittui MG:n ratissa kolmessa tunnissa osin moottoriteitä ja osin vuoriston serpentiiniteitä ajaen. Itävallassa on käytössä pakollinen moottoritiemaksu ja ennen rajaylitystä ostimme Saksan puolelta huoltamolta auton tuulilasiin kiinnitettävän tiemaksutarran (Vignette). Illalla väsyneet matkalaiset saapuivat Berghotel Basur hotelliin, jonka olimme varanneet puolihoidolla. Heitettyämme matkatavarat huoneeseemme pääsimme pitkän matkapäivän jälkeen suoraan illallispöytään.

Hyvin nukutun yön ja maittavan aamupalan jälkeen siirryimme ensimmäisenä hiihtopäivänä ski-bussilla St. Antonin rinteille. Sää oli aurinkoinen ja mitä mainioin lasketteluun. Jylhät alppimaisemat jaksavat joka kerta ihastuttaa ja yllättää eikä niiden suuruus sekä kauneus välity kuvista tai videoista ihan sellaisenaan. Pitkien rinteiden lisäksi mahtavat maisemat ovat syy, miksi alpit kutsuvat aina joka vuosi uudelleen. Vaikka varsinainen lomasesonki oli vasta alkamassa, riitti hiihtäjiä St. Antonin rinteissä välillä ihan ruuhkaksi asti. Rinnemerkkaukset St. Antonissa olivat kuin arvottu paikoillensa, sillä välillä siniset rinteet tuntuivat punaisilta, jopa mustilta, ja punaiset rinteet puolestaan välillä sinisiltä.

Laskupäivinä ruokavalioon kuuluu oluen ja cociksen lisäksi hiilihydraattipitoinen ruoka ja perinteisen schnitzelin lisäksi olen mieltynyt paikalliseen lettusoppaan ranskalaisten kera. Arlbergin kohteissa ruuan ja juomien hintataso oli huomattavasti korkeampi verrattuna Itävallan aiempiin kohteisiin. Hinnat ovat toki nousseet varmasti muutenkin. 

Seuraavina hiihtopäivinä otimme vuokraamamme auton alle ja kohteina olivat mm. Zürs sekä Lech, joissa oli vähemmän ruuhkaa ja rinteet olivat kohtuullisessa kunnossa. Aurinko ei hellinyt laskijoita kuten ensimmäisenä hiihtopäivänä, mutta kelit olivat muutoin hyvät.

Viimeisen laskupäivän aamuna ilma oli kostea ja näin ensimmäistä kertaa vuorien höyryävän aivan kuin ne olisivat olleet tulessa. Suuntasimme MG:n nokan kohti Klösterlen rinteitä, joka yllätti positiivisesti, vaikka rinteet eivät olleetkaan mitenkään erityisen pitkiä. Laskettelukeskus oli selvästi paikallisten ja erityisesti nuorten sekä lasten suosima. Seuraavana päivänä oli vuorossa kotimatka ensin autolla Muncheniin ja sieltä taas lentäen kotiin. Arlbergin kohteista jäi ihan positiivinen maku, vaikka ihan kärkisijoille se ei meidän ranking-listalla noussutkaan.

Matkailemisiin

MatkaKarvinen

Seuraava blogini käsittelee tulevaa Japanin matkaani.